14.06.2023

Bitcoin – vuosikymmenen paras sijoituskohde

Bitcoin Sijoittaminen
Bitcoin – vuosikymmenen paras sijoituskohde

Tässä blogitekstissä käydään läpi Bitcoinin matkaa menneen vuosikymmenen parhaaksi sijoituskohteeksi. Tämän lisäksi tekstissä pohditaan Bitcoinin kurssihistorian ja ominaisuuksien avulla, voiko Bitcoin olla myös tämän vuosikymmenen paras sijoituskohde.

              
Bitcoin – menneen vuosikymmenen paras sijoituskohde

Bitcoin on noussut useaan kertaan esiin menneen vuosikymmenen parhaana sijoituskohteena. Vaikka Bitcoinin kurssihistoria on sisältänyt paljon volatiliteettia, eli hintaliikkeet ovat olleet suuria niin ylös- kuin alaspäin, on bitcoinin omistaminen ollut historiallisesti pidemmällä aikavälillä selkeästi kannattavampaa kuin minkään muun omaisuusluokan, mikä on havaittavissa esimerkiksi seuraavista luvuista.

Omaisuusluokkien keskimääräiset vuosituotot 2011–2023 (toukokuu):

  • Bitcoin: 150,6 %
  • S&P 500 -osakeindeksi (SPY): 12,2 %
  • Kulta: 2,2 %
  • Yhdysvaltain velkakirjamarkkina (BND): 1,9 %

Bitcoinin alkuvuodet 2009–2012

Vaikka Bitcoin aloitti toiminnan vuoden 2009 tammikuussa, kaupankäynti bitcoinilla oli alkuvuosina vähäistä ja haasteellista. Ensimmäiset bitcoinin ostot ja myynnit tapahtuivat Bitcoinin alkuvaiheessa suorina kauppoina käyttäjien välillä. Tämän hetken tietojen mukaan ensimmäinen bitcoin-kauppa fiat-valuutaksi tapahtui vuoden 2009 lokakuussa BitcoinTalk-foorumilla. Tuolloin 5 050 bitcoinia myytiin 5,02 dollariksi, mikä tarkoittaa, että yhden bitcoinin hinta oli noin 0,001 dollaria.

  • Vuoden 2010 heinäkuussa toiminnan aloitti ensimmäinen tunnettu Bitcoin-pörssi Mt. Gox, ja kyseisen vuoden Bitcoinin hinta liikkui senteissä ja kymmenissä senteissä.
  • Bitcoinin hinta nousi ensimmäistä kertaa yhteen dollariin vuoden 2011 helmikuussa.
  • Kymmeneen dollariin Bitcoinin hinta kohosi ensimmäistä kertaa vuoden 2012 loppupuolella. Saman vuoden lopulla tapahtui myös ensimmäinen Bitcoinin lohkopalkkion puoliintuminen.

Bitcoinin ensimmäisen puoliintumisen jälkeinen sykli 2012–2016

  • Bitcoinin lohkopalkkio puolittui vuoden 2012 marraskuussa 50 bitcoinista 25 bitcoiniin.
  • Bitcoinin ensimmäistä puoliintumista seurasi nousumarkkina, jolloin Bitcoinin hinta nousi vuoden 2013 alun noin 13 dollarista yli 1 000 dollariin vuoden 2013 joulukuussa.
  • Ensimmäisen syklin merkittävin hintaromahdus koettiin vuoden 2014 alussa, kun Bitcoin-pörssi Mt. Goxin hakkerointi romahdutti Bitcoinin hinnan alimmillaan lähes 100 dollariin.
  • Vuosi 2015 oli hintaliikkeiden osalta aiempia vuosia hiljaisempi, sillä Bitcoinin hinta oli koko vuoden noin 200–450 dollarin tasolla.
  • Vuoden 2016 alkupuolen Bitcoinin hinta oli nousutrendissä, ja tätä seurasi 2016 kesällä tapahtunut toinen Bitcoinin lohkopalkkion puoliintuminen.

Bitcoinin toisen puoliintumisen jälkeinen sykli 2016–2020

Bitcoinin lohkopalkkio puolittui vuoden 2016 heinäkuussa 25 bitcoinista 12,5 bitcoiniin ja näin alkoi Bitcoinin toinen sykli. Puoliintumishetken noin 650 dollarin hinnasta Bitcoinin hinta nousi vuoden loppuun mennessä lähes 1 000 dollariin.

Kuten ensimmäistä puoliintumista seurannut vuosi 2013, oli toista puoliintumista seurannut vuosi 2017 Bitcoinin hinnan kannalta erittäin positiivinen. Bitcoinin hinta nousi vuoden 2017 toukokuun noin 2 000 dollarista lähes 20 000 dollariin vuoden 2017 joulukuussa. Vuoden 2017 nousun voidaan nähdä tuoneen Bitcoinin ensimmäistä kertaa laajemman yleisön tietoisuuteen.

  • Voimakkaasta nousuvuodesta seurasi edellisen syklin tapaan laskuvuosi, ja Bitcoinin hinta laski vuoden 2018 lopussa noin 3 700 dollariin.
  • Vuonna 2019 Bitcoinin hinta palautui edellisen vuoden laskusta ja hinta päätyi vuoden lopussa hieman yli 7 000 dollariin.
Vuosi 2020 alkoi Bitcoinin hinnan osalta positiivisesti hinnan kivutessa helmikuussa yli 10 000 dollariin. Maaliskuussa pandemiaksi julistettu Covid-19 aiheutti kuitenkin koko sijoitusmarkkinoiden laajuisen romahduksen, jolloin myös Bitcoinin hinta putosi hetkellisesti alle 4 000 dollariin. Bitcoinin hinta palautui romahduksesta kuitenkin suhteellisen nopeasti ja vuoden 2020 keväällä Bitcoinin kolmannen lohkopalkkion puoliintumisen hetkellä Bitcoinin hinta oli hieman alle 9 000 dollaria.

Bitcoinin kolmannen puoliintumisen jälkeinen sykli 2020 –>

Bitcoinin lohkopalkkio puoliintui vuoden 2020 toukokuussa 12,5 bitcoinista 6,25 bitcoiniin. Puoliintumisen jälkeen Bitcoinin hinta liikkui lähes sivuttaissuunnassa lokakuuhun asti, jolloin hinta aloitti nousun, jonka seurauksena Bitcoinin hinta ylitti vuoden 2020 joulukuussa vuoden 2017 lopulla syntyneen hieman alle 20 000 dollarin hintaennätyksen.

Nousu jatkui voimakkaan vuoden 2021 huhtikuuhun asti, jolloin Bitcoinin hinta kävi noin 65 000 dollarissa. Toukokuussa tapahtui kuitenkin merkittävä hintaromahdus, joka oli seurausta muun muassa Kiinan päätöksestä kieltää Bitcoinin louhinta maassa. Bitcoinin hinta laski romahduksen seurauksena alle 29 000 dollariin, josta se kuitenkin nousi etenkin positiivisen lokakuun seurauksena marraskuussa yli 69 000 dollariin. Nousu jäi kuitenkin ajallisesti lyhyeksi, ja muun muassa vuoden 2021 lopun yleisen taloudellisen epävarmuuden sekä kohonneen inflaation seurauksena Bitcoinin hinta laski vuoden lopussa noin 46 000 dollariin.

Uusiin ennätyshintoihin johtaneen vuoden 2021 jälkeen oli Bitcoinin osalta edessä voimakas laskuvuosi 2022. Kryptomarkkinan laskuun vaikuttivat vuoden aikana niin kryptomarkkinan sisäiset kuin ulkoisetkin tekijät. Kryptomarkkinan sisällä laskuun olivat vaikuttamassa esimerkiksi kryptovaluuttapörssi FTX:n ja Terra-ekosysteemin romahdukset.

Vuoden 2023 alkuvuosipuolisko on ollut Bitcoinin hinnan kannalta kokonaisuudessaan positiivista aikaa, sillä blogitekstin julkaisuhetkellä Bitcoinin dollarimääräinen hinta on noussut vuoden alusta lähes 60 prosenttia.

Bitcoinin – tämän vuosikymmenen paras sijoituskohde?

Kuten edellä läpikäydystä Bitcoinin kurssihistoriasta voidaan huomata, on Bitcoinin hinta tähän asti aloittanut nousun aina ennen puoliintumista, ja puoliintumisen jälkeen nousu on kiihtynyt. Nousun huipun saavuttamisen jälkeen seuraava vuosi on aina ollut laskuvuosi. Tästä seuraa, että Bitcoinin hinta on tähän asti noudattanut toistaiseksi samaa kaavaa: kolme nousuvuotta, joita on seurannut yksi laskuvuosi. Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä muistaa yksi sijoittamisen keskeisimmistä perusperiaatteista: mennyt ei ole tae tulevasta.

Jos tämä Bitcoinin hinnan historiallinen kaava kuitenkin toistuisi, näyttää tilanne Bitcoinin ostoa harkitsevan näkökulmasta tällä hetkellä hyvin otolliselta, sillä edellinen vuosi, 2022, oli laskuvuosi. Tämän lisäksi historiallisesti aina kiihtyvään nousumarkkinaan johtanut Bitcoinin puoliintuminen lähestyy, ja on tapahtumassa tämän hetken arvion mukaan vuoden 2024 huhtikuun loppupuolella.

2020-luvulla Bitcoinia on verrattu useaan kertaan arvonsäilyttäjänä (engl. store of value) pidettävään kultaan, ja monet näkevät Bitcoinin kullan digitaalisena vastineena. Esimerkiksi yhdysvaltalaispankki Goldman Sachsin viime vuonna julkaiseman raportin mukaan Bitcoin jatkaa todennäköisesti kullan markkinaosuuden ottamista arvonsäilyttäjien markkinassa.

Miten Bitcoin eroaa arvonsäilyttäjänä tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa kullasta? Uusia bitcoineja louhitaan tällä hetkellä siten, että bitcoinien tarjonta on lisääntynyt edellisen vuoden aikana noin 1,76 prosenttia. Tämä on hyvin lähellä vuosittain louhittavan kullan suhteellista määrää, sillä kullan tarjonta on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin noin 1,83 prosenttia vuodessa. Vaikka edellä mainitut luvut ovatkin lähellä toisiaan, tarkoittaa tämä, että Bitcoin on jo tällä hetkellä kultaa niukempi sijoituskohde.

Bitcoinin kiveen hakattujen sääntöjen, kuten noin neljän vuoden välein tapahtuvan lohkopalkkion puoliintumisen, ansiosta Bitcoin tulee muuttumaan tulevaisuudessa ainoastaan aiempaa niukemmaksi sijoituskohteeksi. Seuraavasta Bitcoinin puoliintumisesta alkavan noin neljän vuoden syklin aikana bitcoinien tarjonta tulee kasvamaan vuosittain enää keskimäärin noin 0,82 prosenttia, joka tekee siitä todennäköisesti kultaa selkeästi niukemman sijoituskohteen. Vain aika näyttää, tekeekö Bitcoinin jatkuvasti lisääntyvä niukkuus siitä myös tämän vuosikymmenen parhaimman sijoituskohteen.

Ville Viitaharju Kryptovaluutta-asiantuntija
Share the post:
Last updated: 20.06.2023 12:22