15.11.2024

Muutoksia Northcrypton omistuksessa

Northcrypto
Muutoksia Northcrypton omistuksessa

Olemme innoissamme voidessamme ilmoittaa omistajanmuutoksesta Northcryptossa.

              

Ruotsalainen GreenMerc AB (julk.) on ostanut kaikki osakkeet NorthCrypto Oy:ssä tarkoittaen Northcrypton siirtymistä Greenmercin omistukseen. Northcrypton aiemmat osakkeenomistajat siirtyivät osaomistajiksi Greenmercissä.

Tukholmalainen Greenmerc on fintech-yhtiö, jonka tavoitteena on yhdistää perinteinen finanssimaailma digitaalisten omaisuusluokkien kanssa. Tällä hetkellä yhtiön pääliiketoimintana on ruotsalainen kryptovaluuttapörssi Trijo. Greenmerc on ollut vuoden 2024 kesäkuusta lähtien listautuneena NGM Nordic SME -listalla tunnuksella GMERC.

Vuonna 2018 perustettu Trijo on yksi Ruotsin suurimmista kryptovaluuttapörsseistä 40 000 asiakkaallaan. Trijo tukee 280 kryptovaluuttaa, pikaostoja, rajahintatoimeksiantoja sekä stakingia. Talletuksissa vaihtoehtoina ovat myös Google Pay ja Apple Pay.

Me Northcryptossa uskomme, että yhteistyö Greenmercin kanssa antaa meille työkalut vauhdittaa kasvuamme tavoitteessamme tulla Pohjoismaiden johtavaksi kryptotoimijaksi. Omistajanmuutoksella ei ole vaikutusta olemassa oleviin palveluihimme ja toimintaamme. Asiakkaana tulet huomaamaan kryptovaluuttatarjonnan laajentumista ja uusien ominaisuuksien julkaisuja lähitulevaisuudessa.

Jos sinulla herää kysymyksiä muutokseen liittyen, tavoitat meidät Ota yhteyttä -sivulta löytyvän yhteydenottolomakkeen kautta.

Share the post:
Last updated: 15.11.2024 09:40